PerunaSatakunta

PerunaSatakunta ry koulutukset ja retket

PerunaSatakunta ry järjestää jäsenilleen koulutuksia ajankohtaisista asioista. Koulutuksissa painotetaan ympäristöystävällisyyttä ja taloudellisuutta.

Koulutusten lisäksi järjestämme erilaisia tapahtumia sekä yhteisiä retkiä joiden tarkoituksena on antaa uusia ideoita viljelijöille perunan viljelyä ja jatkojalostusta varten.

Tapahtumat ja muu toiminta

Pottubaari

ProAgria Satakunta järjesti 1. – 3.7.2011 valtakunnallisen Farmari-näyttelyn Porin Kirjurinluodossa. PerunaSatakunta oli mukana näyttelyssä omalla PottuBaari-osastolla, jossa myytiin varhaisperuna-sipuli-kala-annoksia. Pottubaari sai positiivista palautetta ja mm. presidentti Tarja Halonen kävi maistamassa annosta. Maatalousnaiset hoitivat perunoiden keiton ja perunakerhon jäsenet esittelivät toimintaa aktiivisesti.

PerunaSatakunta järjesti yhteistyössä Suomen PerunaSeuran kanssa Farmarin oheistilaisuutta Yyteriin. Perunantuotannon ajankohtaisseminaari järjestettiin Yyterin kylpylässä torstaina 30.6. 2011. Lisäksi perjantaina 1.7. seminaariväellä oli mahdollisuus tutustua työnäytökseen ja perunatilaan Ulvilassa ja sen jälkeen Farmari-näyttelyyn.

Kesäinen opintomatka suuntautui tällä kertaa 27. – 28.7.2011 Pohjanmaalle Liminkaan, jossa paikallinen perunakerho järjesti Perunatuottajien peltopäivät Veli-Matti Välikankaan pellolla Limingassa. Retkiväki yöpyi Oulussa, jossa oli illalla mahdollista osallistua Oulun torilla järjestettyyn perunailtaan kaupunkitapahtuma Roviantissa. Seuraavana päivänä tutustuttiin Tyrnävällä SPK:n Kloonivarastoon, Matinollin Peruna Oy:hyn ja Shaman Spritsin perunaviinatehtaaseen. Matka toteutettiin Maatilavalmentaja-hankkeen retkenä.

Kuvagalleriassa löydät kuvia PerunaSatakunta ry:n järjestämiltä koulutuspäiviltä, retkiltä ja tapah- tumista. Kuvagalleriaan.

PerunaSatakunta ry

Käynti- ja postiosoite:
Itsenäisyydenkatu 35 A
28130 PORI

Puhelin:
+35840 5919 489

Sähköposti:
marja.tuononen(at)proagria.fi

Kotisivut:
www.perunasatakunta.fi